tiistai 5. maaliskuuta 2024

Paikkakunta ja pukeutuminen?

 Tämä asia on tullut nyt toistuvasti omassa tuttavapiirissä esiin eli onko sillä vaikutusta pukeutumiseesi missä asut?

Pohdintaa stylistin näkökulmasta ja muutama nopea vinkki miten otat pukeutumisen omaan haltuusi ja niin ettei ympäristö enää sanele niin paljon mihin pukeudut vaan sinä itse.



Pieni paikkakunta pakottaa rentouteen?

Yhden ystäväni työkaveri päätti muuttaa Helsinkiin sillä hän koki ettei voinut pienemmässä kaupungissa pukeutua kuten halusi siististi jakkupukuihin ja korkokenkiin.

Ihmiset tuntuivat tuijottavan ja miettivän kukakohan tuo luulee olevinaan kun pukeutuu noin parempiin vaikkei nyt edes juhlapyhä olekaan.

Suurin osa tunteesta että muut tuijottavat on yleensä sitä että itse tunnet olosi epävarmaksi kun kokeilet uutta tyyliä.

 Mutta se ei oikeasti ole koko totuus. Osa ihmisistä tulee aina tuijottamaan ja arvostelemaan kun eroat joukosta sillä ihmiset ovat laumaeläimiä. Yksilöt jotka eroavat ulkonäöltään laumasta tulevat aina herättämään uteliaisuutta mutta se ei aina ole tarkoitettu kritiikiksi vaan mukana voi olla myös ihailua.

Pienemmillä paikkakunnilla tämä valitettavasti korostuu sillä kaikki tuntee jokaisen ja erot pukeutumisessa ja tavoissa huomataan helpommin.


Isommat paikkakunnat ja merkkivaatteet?

Isommista paikkakunnista taas syntyy mielikuva merkkivaatteisiin pukeutuneista fashionistoista kipittämässä töihin toimistolle. No tämäkään mielikuva ei nyt ole koko totuus.

Mutta isommilla paikkakunnilla yleensä kulutetaan enemmän rahaa pukeutumiseen kuin pienemmillä paikkakunnilla. Siellä menestyy myös designerkaupat ja pienemmät boutiquet sillä ihmiset haluavat laatua ja ovat merkkitietoisia.

En missään nimessä siis tarkoita nyt että sinun täytyy asua isommalla paikkakunnalla ollaksesi tyylikäs sillä aina voi matkustaa ja netin kautta tilata. Tämä on vain pohdintaa yleistyksistä ja miten paikkaansa pitäviä ne ovat.


Värien käyttö ja paikkakunta?

Voiko sillä olla vaikutusta miten paljon värejä käytät ja missäpäin Suomea asut?

Yllättävää kyllä kaikesta päätellen sillä on. Tehdessäni värianalyysejä olen aika usein saanut kuulla että Varsinais-suomalaiset käyttävät vähemmän värejä mustan ja harmaan lisäksi kuin vaikka Lahtelaiset.

Myös vuodenajalla on tietysti merkitystä siihen millaisia värejä käytetään,



Kuten jo aiemmin sanoin, se miten ympäristössä pukeudutaan ohjaa meitä jonkun verran miten pukeudumme arjessamme.
Sitä joko haluaa sulautua sopivasti massaan tai sitten erottua ja herättää huomiota. Huomionherättäminen on korostunutta kun etsitään omaa tyyliä ja kokeillaan esim. teininä.

Vanhempana siitä tuleekin hankalampaa kun olet jo itse tottunut omaan tyyliisi. Kun lähdet testaamaan uutta niin katseet tuntuvatkin pelottavalta samoinkuin kritiikki. Mitä ne muut ajattelevat meistä?




Mutta jos haluaa lähteä erottumaan massasta niin tässä on muutama nopea neuvo:

  • Hyödynnä niitä aikoja kun lähdet muualle vaikka lomalle tai vaikka lyhyelle vierailulle. Kun testaa uusia juttuja ihan uudessa ympäristössä ei tunne niin paljon painetta.

  • Aloita mieluummin pienestä ja lisää asioita pikkuhiljaa. Näin ihmiset saavat aikaa tottua uuteen tyyliisi ja et heti tunne kaikkien katsetta kuin tuntisit tehdessäsi täyden muutonmuutoksen.

  • Sinun kuuluu saada pukeutua niin kuin itse haluat ja tunnet olosi kauniiksi. Sillä loppujen lopuksi se että toteutat itseäsi tekee sinut onnellisemmaksi kuin yritys olla joku muu.

  • Aloita pukeutuminen uuteen tyyliin kotona niin tunnet olosi itsevarmemmaksi kun esittelet sen myös muulle maailmalle.

  • Pienilläkin jutuilla on merkitystä. Hyvä olo omassa pukeutumisessa näkyy aina ulospäin.



tiistai 13. helmikuuta 2024

Kevään ja kesän korutrendejä

 Helmikuun pakkasissa on hyvä aika kääntää katse jo tulevaan kevääseen ja kesään jolloin suurin osa meistä alkaa käyttämään enemmän koruja kuin talviaikaan. Itsellä ainakin rannekorut ovat sellainen asuste joita en käytä talviaikaan.

Mutta miltä näyttää tulevien sesonkien korumuoti? Vastaukset siihen löydät tästä postauksesta ja jos korut yhdistettynä värianalyyseihin kiinnostaa niin kannattaa lukea postaus loppuun asti.




Rannekorut "käsipainoina"

Rannekorut ovat nyt muodissa se juttu ja niitä saa kasata käsiin sen verran että kyllähän ne jo pieniä käsipainoja vastaavat. Eli kevyitä ja ohuita rannerenkaita jos haluat elegantimpaa tyyliä ja näyttävämpään yhdistele paksumpia rannerenkaita eri väreillä ja kuvioilla.

Myös sormuksissa on samankaltainen tyyli eli enempi on parempi nähtävissä.



Näyttävät korvikset

Näyttävät korvakorut on trendi joka jälleen kerran tekee paluun. Isot korvakorut ovat muuten mukavat kun suosit kevyitä materiaaleja kuten puuta, polymeerimassaa yms. Muuten isommat korvakorut tuntuvat ainakin omissa korvissani helposti liikaa painavilta.

Bonusvinkki! Yksiparisuus on muotia jälleen kerran. Eli ne ihanat lempparikorvikset voi ottaa käyttöön kun yhdistät ne johonkin toiseen korvikseen. Esim. metallin sävyt ja muut värit voi yhdistää toisiinsa jos arvostat harmoniaa ja jos haluat vähän selkeämmin erottuvan niin yhdistä roikkuvat korut nappimalleihin.




Luonnollista, eleganttia vai överiä?

Tällä hetkellä korujen ja asusteiden maailmassa on nähtävillä monta erilaista tyyliä.
Yksi on luonnollisen boheemi ja suosii kierrätettyjä materiaaleja, luonnonmateriaaleja (esim. erilaiset korukivet on yksi trendeistä) ja pitkiä kerrostettuja kaulakoruja.

Toinen tyyli on hillittyä luksusta ja eleganssia. Helmet, pienet strassit ja aidot korut ovat tähän trendiin sopivia sekä tietysti tunnetumpien muotibrändien logot (pieninä ja siroina) ja helposti tunnistettavat korut. 

Ja kolmas sopii hyvin nollarimuodin maailmaan. Mennään överiksi ja käytetään kunnolla värejä sekä koruja. Yhdistetään erilaisia materiaaleja ja tyylejä pyrkien luomaan näyttävän iloisia yhdistelmiä. 




Värianalyysit ja korut? Onko kyse vain kullasta ja hopeasta?

Perinteinen kysymys värianalyyseissä on käytätkö kulta- vai hopeakoruja. Tämä kertoo yleensä vähän lisätietoa onko asiakas kylmän, lämpimän vai kenties neutraalin värinen.

Mutta onko tämä ainoa asia joka vaikuttaa korujen valinnassa?

Itseasiassa korumetallin valinta on vain yksi asia mitä kannattaa huomioida. Ja muutenkin jopa kullalla ja hopealla on erilaisia sävyjä ja ominaisuuksia joita kannattaa huomioida sekä muita metalleja näiden lisäksi. Puhumattakaan helmien ja muiden koristeiden väristä.

Eli koska korut ovat usein lähellä kasvoja (kaulakorut, korvakorut jne.) niilläkin on merkitystä värianalyysin kannalta.

Minna joka on harjoitellut kanssani värianalyysien tekemistä (häneltä muuten saa vielä etävärianalyysit -10% halvemmalla ja meikkioppaan kaupan päälle 14.2 asti) on tehnyt kanssani nyt koruoppaan värityypille joka sisältää kaiken tarvitsemasi tiedon perusvuodenaikasi korujen valitsemiseen. 

Minna on itseoppinut korutaiteilija joka on tehnyt koruja kauppaansa yli kymmenen vuoden ajan. Myöhemmin hän tulee myös suunnittelemaan koruja eri värityyppien mukaan ja otan nämä mallistot myös myyntiin sivuilleni.

KORUOPAS ON NYT SAATAVILLA 30€  (NORM 50€) HINTAAN VÄRIANALYYSIEN TILAAJILLE. JOS OLET AIEMMIN TILANNUT MINULTA VÄRIANALYYSIN JA HALUAT NYT VAIN TILATA KORUOPPAAN NIIN LÄHETÄ VIESTIÄ stylisti.annika@gmail.com .











tiistai 30. tammikuuta 2024

Pukeudutko aina samoihin vaatteisiin?

 Yleinen pukeutumisongelma on että sitä tuntee pukeutuvansa joka päivä samoihin vaatteisiin. Lempivaatteet ovat joko päällä, tai sitten pyykkikierrossa ja yleensä ne heti kuivuttuaan napataan heti käyttöön.

Onko tämä oikeasti "ongelma" vai ihan normaali ilmiö arkipukeutumisessa? Jos se tuntuu itsestäsi ongelmalta ja haluat käyttää muutakin vaatekaapistasi niin miten tästä pääsee eroon?

Näihin kysymyksiin vastaukset tässä postauksessa.




Periaatteessa jokaisella meistä on "kapseli"

Kapselipukeutuminen on käsite minimalistisesta vaatevarastosta, jossa kaikki sopii kaiken kanssa yhteen. Eli jos huomaat pukeutuvasi aina niihin lempivaatteisiisi niin ne muodostavat sinun pienen kapselisi. 
Tunnet olosi niissä hyväksi ja tiedät minkä kanssa ne sopivat yhteen joten pukeutuminen on todella nopeaa ja helppoa. Joten periaatteessa se toimii hyödyksesi mutta ei tarjoa yllätyksiä tai ihmeemmin tilaa kehitykselle.

Jos sinua kiinnostaa muuten enemmän kapselipukeutuminen ja sen aloittaminen, niin lue tämä.



Tylsää vai oma brändi?

Nimikkotyyli tarkoittaa tyyliä mistä sinut tunnistetaan ja tätä useat julkkikset hyödyntävät. Otetaan esimerkiksi vaikka edesmennyt Karl Lagerfeld, musta puku, ajohanskat, aurinkolasit ja ponnari. Pukeutuminen tähän tyyliin oli hänen nimikkotyylinsä.

Albert Einstein taas osti itselleen usean parin samaa pukua jotta hän säästyisi miettimästä mitä pukea päälleen. Kun tähän liitetään mukaan Mark Zuckerberg, Steve Jobs, Andy Warhol, Michael Kors jne.. et todellakaan ole huonossa seurassa jos pukeudut aina samoihin vaatteisiin.

Meillä taviksillakin on pukeutumisessa tiettyjä elementtejä joista meidät tunnistetaan. Itsellä esim. se on ollut aina vaaleanpunainen väri johon tykkään pukeutua. Olen useamman kerran kuullut ihmettelyä kun jonain päivänä ei päälläni olekaan mitään näkyvää pinkkiä. Joten se ei aina ole huono asia että sinulla on joku punainen lanka pukeutumisessasi joka toistuu päivästä toiseen.

Nimikkotyyli voi olla myös väri

Milloin se on oikeasti sitten ongelma?

Silloin kun sinusta itsestäsi alkaa tuntua että tyylisi alkaa rajoittaa sinua ja elämääsi. 
Otetaan vaikka esimerkiksi se että sinulla on lempipaita ja sillä on todella nopea pyykkikierto etkä oikeastaan jaksa huolehtia siitä pyykkäämisen lisäksi. Jokainen paita alkaa kulua tälläisessä käytössä oli se sitten nyppyyntymistä, reikiä, tahroja tai vain yleistä kulahtamista. Entä sitten kun tämä paita ei oikeasti enää kestä julkista näyttäytymistä? Sinulla voi olla kaappi täynnä parempikuntoisia vaatteita jotka eivät silti löydä tietään käyttöön.

Vaatekaapissa kannattaa oikeasti olla sellaisia vaatteita joita käytät, eli vaikka sinulla onkin omat lempparit niin välillä kannattaa totuttautua myös siihen muuhun sisältöön.



Mistä kannattaa aloittaa?

Värit ovat helppo tapa aloittaa tämän syklin purkaminen. Värit ovat ensimmäinen asia jota huomataan pukeutumisessa ja tämä tapahtuu yleensä jo ihan alitajuisestikin.

Joten jos huomaat vaikka ostaessasi t-paidan että siitä tuli nopeasti ihan lempparisi, niin sen sijaan että ryntäisit ostamaan saman tien kymmenen samanlaista niin kannattaa ehkä mieluummin katsoa löytyykö sitä jossain muussa värissä josta pidät. Näin saat nopeasti pukeutumiseen vaihtelua vaikka itse paidan malli pysyisikin samana.

Muutenkin vaihtelu vaatteissa korostuu todella nopeasti ihan vain vaihtelemalla värejä. Itsekin kun aiemmin mainitsin vaaleanpunaiseen pukeutumisesta, niin hyödynsin tätä metodia vaihtelemalla pinkin eri sävyjä.

Väreillä on helppo tehdä muutos


Muita keinoja ja vinkkejä:

  • Yritä ottaa tavaksi vaikka kerran viikossa kokeilla jotain erilaista yhdistelmää tai vaatetta jota tulee harvemmin käytettyä vaatekaapista. Voit vaikka löytää uusia lemppareita
  • Asusteilla saat myös helposti uutta ilmettä jokaiseen asuun. Arkipaidasta tulee kätevästi astetta fiinimpi kun yhdistät siihen näyttävän kaulakorun
  • Seuraavan kerran ollessasi vaateostoksilla, yllätä itsesi. Valitse jotain mitä et ehkä itse valitsisi ja testaa miltä se näyttäisi. Et ehkä päädy ostamaan sitä mutta totut näkemään eri tyylisiä vaatteita ylläsi ja tottuminen on se avain jos haluaa löytää itselleen uuden tyylin
  • Tai sitten käytä kotonasi niitä lempivaatteita ja yritä ulos lähtiessäsi vaihtaa ne johonkin muuhun omasta vaatevarastostasi.

Siinä nopeat neuvot millä pääsee eroon samoihin vaatteisiin pukeutumisesta ja vaikket pääsisikään niin muodosta niistä oma nimikkotyylisi ja nauti täysin rinnoin. Sillä se hyvä olo pukeutumisessa näkyy aina ulospäin.





tiistai 16. tammikuuta 2024

Miten erotan omat värisävyni vaateostoksilla?

 Tämä on kysymys jota kuulen hyvin usein tehdessäni värianalyysejä. Miten oikeasti erotan ne hyvät värisävyt vaaterekiltä?

Värianalyysejä tehdessä olen tottunut siihen että ihmiset tullessaan saattavat todeta että heillä on todella huono värisilmä mutta kun aletaan sovittamaan kankaita he heti huudahtavat:"Ei, kamala väri." Tai sitten :"Minä pidän tästä sinisen sävystä. Minulla itseasiassa oli kesämekko tätä sävyä ja se oli lempparini." 

Eli värisilmä toimii ihan hyvin, sitä ei ehkä olevaan tottunut käyttämään muita kuin tuttuja värejä.

Mutta lähdettäessä ostoksille se ei enää olekaan niin helppoa erottaa niitä hyviä värejä. Mistä se johtuu ja miten sen voi päihittää??? Siihen vastaukset tässä postauksessa.



Miksi se on vaikeampaa kaupassa?

Vaatekaupoissa on valikoimaa todella paljon mutta värivalikoima on kumminkin aika rajattu useimmissa sillä muoti päättää mitä värejä kaupat ovat pullollaan. Eli aina kaupoissa ei välttämättä ole täsmälleen sinun värejäsi ja sitä mitä etsit. Silloin kannattaa pitää mielessä mikä on sinun värityypillesi se tärkein ominaisuus, tästä lisää myöhemmin.

Toinen asia mikä tekee kaupoissa shoppailun vaikeaksi on luonnonvalon puute ja kehno valaistus (varsinkin sovituskopeissa). Tämä vääristää helposti värejä joten saattaa olla että väri onkin luonnonvalossa ihan jotain muuta sävyä kuin ajattelit. Nopein keino tämän välttämiseksi on katsoa väriä ikkunan vieressä jos kaupassa sellainen on.

Nettikaupoissakin värit eivät aina ole oikeasti täsmälleen sitä miltä ne ensimmäisessä kuvassa näyttävät, joten kannattaa katsoa ja verrata kaikki kuvat sekä palauttaa rohkeasti jos huomaat värin olevan väärä.


Vertaamalla huomaat sävyjen erot

Tämän takia kannattaa pukeutua johonkin väriin jonka tiedät olevan sinulle täsmälleen oikea. ja ehkä valita kaupassa mukaan joku väri jonka tiedät olevan sinulle epäedullinen (valitettavasti musta sopii oikeasti meistä hyvin harvalle). Sen jälkeen kun löydät jonkun kiinnostavan yläosan (väärät värit vaikuttavat vain kasvoihin mutta jos haluat tietää sopiiko vaikka housut väreihisi niin sama vinkki toimii) niin mene peilin eteen. Katso miltä se hyvä väri päälläsi näyttää ja sen jälkeen miltä se epäedullinen väri näyttää kasvojasi vasten. Sen jälkeen testaa sitä uutta vaatetta kasvojasi vasten. Tekeekö se hyvää vai meneekö se ennemmin huonon puolelle?

Samalla lailla voi selvittää vaikka sen onko väri kylmä vai lämmin pohjasävyltään. Mutta jos olet itse värityypiltäsi neutraali niin sekä kylmä että lämmin näyttää hyvältä. Joten vertaa väriä vaikka yhdessä selkeästi kylmän (musta, puhtaan valkoinen, useimmat siniset jne. ) ja selkeästi lämpimän (oranssi, luonnonvalkoinen, useimmat ruskeat jne.) kanssa. Kumman kanssa se näyttää sopivan paremmin yhteen?


Värisävyjen erottaminen on treenausta

Jos työskentelet päivittäin värien kanssa alat nähdä helpommin eri sävyjen erot. Onko joku sävy kirkkaampi vai kylmempi jne. 

Olen joskus nähnyt hauskan kuvan meikkipaletista jossa toisessa oli kuvattu värit naisten silmän mukaan Karibian sininen, Syklaami jne. Ja toisessa oli miesten versio asiasta: Sininen, joku toinen sininen, ruskea jne. Eli pelkistetysti joku näkee harvoja värejä ja toinen koko värien kirjon. 

Joten kun lähdet ensimmäistä kertaa metsästämään omia värisävyjäsi se ei ehkä olekaan ihan niin helppoa mutta ajan myötä se helpottuu sillä alat heti näkemään onko värisävy sopiva sinulle vai ei.

Alan muuten itsekin tarjoamaan juuri apua tälläiseen eli ostoskierrosta värianalyysin lisäpalveluksi. Eli mennään vaateliikkeeseen ja katsotaan sieltä niitä oikeita värisävyjä. Nettiostoksilla tämä toimii myös etänä, kerrot mitä vaatteita tarvitset ja minä etsin sinulle oikeita sävyjä. Tästä lisää myöhemmin ja jos haluat jo nyt varata tälläisen niin lähetä viestiä stylisti.annika@gmail.com



Nopeat vinkit oikeiden sävyjen etsintään:

  • Jos sinulla on oma värikarttasi mukana ja niitä oikeita värejä ei vain tunnu löytyvän niin aloita neutraaleista. Ne on suunniteltu siihen että niitä löytyy joka sesongilla
  • Kannattaa muistaa mikä on sinulle tärkeintä jos oma värikartta jäikin kotiin eikä ollut ladattuna puhelimeen. Eli jos olet vaikka pehmeä kesä niin sinulle on ensijaisen tärkeää että sävy on pehmeän murrettu kun taas vaikka kylmälle kesälle tärkeintä on että sävy on selkeästi kylmä (mieluiten myös murrettu mutta siinä saa olla hieman kirkkautta mukana)
  • Muistele oman vaatekaapin sisältöä, se antaa paljon viitteitä siitä millaiset värit sopivat sinulle
  • Jos yhdestä kaupasta ei löydy mitä etsit niin ei kannata valita silti väriä joka ei sinulle sovi ja josta et edes pidä. Aina löytyy muita kauppoja ja vaihtoehtoja.



Etävärianalyyseissä on nyt tarjous. Harjoittelijaltani Minnalta saa värianalyysin -10% alennuksella normihinnoistani. Minna on tottunut työskentelemään värien parissa mutta tarkistan itse aina lopputuloksen ja värikartat ovat aina minun laatimiani. Ystävänpäivään (14.2) asti hänen tekemiinsä värianalyyseihin saa myös meikkioppaan kaupan päälle.

tiistai 2. tammikuuta 2024

Vuoden 2024 trendejä

Uusi vuosi on alkanut ja sehän tarkoittaa myös uusia trendejä. Osa pinnalla olleista muoti-ilmiöistä tulee jatkumaan vielä tänä vuonna2024.

Tässä postauksessa kerron muutaman yleisimmistä trendeistä tähän vuoteen.




Hillittyä luksusta

Hillitty luksus tuli muotiin viime vuonna. Tämä tarkoittaa siis klassista tyylikkyyttä villakangastakkeineen, bleisereineen yms. mutta yleensä yhdistettynä vähän rennompaan ja modernimpaan niin että kokonaisuus ei näytä niin pönöttävältä vaan katu-uskottavammalta.

Tämä tyylisuuntaus näkyi myös monen suunnittelijan kevät ja kesämallistoissa niin että logot ovat pienempiä eivätkä niin räiskyvän näkyviä. Eli tuodaan logot näkyviin mutta ei tarvitse olla kissankokoisin kirjaimin keskellä paitaa vaan esim. pieni logo topin kaula-aukkoon kirjoitettuna.


Romantiikkaa ilmassa

Hempeät pastellit, pitsit, röyhelöt ja muut kauniit romanttiset yksityiskohdat ovat yksi ensi vuoden trendeistä.

Yhdistä niitä vähän rennompaan tyyliin jollet halua kokonaisuuden olevan liikaa tyttömäisen naisellinen tai nauti täysillä. 

Pitsi on yksi ensi vuoden trendeistä

Nahkatakit ja farkut

No ei koko ensi vuosi tule olemaan pelkkää pastellihattaraa. Nahka pysyy edelleen muodissa ja varsinkin lyhyempien takkien muodossa. Musta on väreissä edelleen ykkönen ja metallisävyisemmät vaihtoehdot.

Farkuissa on pitkään näkynyt väljemmät mallit ja pidemmät lahkeet ja tämä ei vielä tule muuttumaan. Muoti kuitenkin osoittaa jo hieman merkkejä siirtymisestä nollarimuodista 2010-luvun tyyliin mutta ihan vielä pillifarkut eivät tee paluuta.





2024 värit

Pantonen vuoden väri on pehmeän lämmin pastelli, Peach Fuzz. Muutenkin odotettavissa on paljon pastelleja varsinkin keväällä esim. vaaleansininen on väri jota tullaan näkemään paljon tänä vuonna. Samoin kuin liila ja vaaleanpunainen.

Oranssi on yllättävä väri joka on muodissa jo keväällä samoin kuin muut vahvat maanläheiset sävyt joita on totuttu näkemään enemmän syksyllä mutta ensi keväänä ne ovat myös muodissa.

Valkoinen on väri jota tullaan myös näkemään hyvin paljon varsinkin kokovalkoisissa asuyhdistelmissä. Ja burgundin voisin myös mainita ensi vuoden yllätysväreinä.



Muita trendejä vuodelle 2024:

  • Balleriinat ( varsinkin strassi yms. koristeluilla ja nilkkaremmeillä)
  • Valkoiset tennarit ( korokepohjien aika alkaa olla jo pikkuhiljaa ohi joten pohjat tulevat vaihtumaan hieman matalampiin)
  • Isot ja näyttävät korvakorut ( ja eripari korvikset joten jos sinulla on toinen pari hukkunut lemppareista niin ota ilo irti)
  • Pitkät kaulakorut (kerrostaminen kannattaa)
  • Rannekorut! Enempi on parempi ?
  • Kirjekuorilaukut ja kädessä kannettavat laukut
  • Maksimekot ja minihameet
  • Housujen ja hameiden yhdistelmä

Haluan vielä toivottaa sinulle kaunista uutta vuotta 2024 ja oikein paljon kiitoksia vuodesta 2023.
Jatkossa blogini tulee ilmestymään joka toinen viikko niin kuin se on nyt marras- ja joulukuun tehnyt. 




 

tiistai 19. joulukuuta 2023

Värien tuntemisen historiaa

 Värianalyysit ovat jälleen pinnalla ja kaikkihan tietää niiden alkaneen 80-luvulla.

Mutta onko asia oikeasti näin?

Sillä värit ovat kiinnostaneet ihmisiä kautta aikojen joten olisi aika erikoista että omien värien tunteminen ja niihin sopivien sävyjen valinta olisikin alkanut noin 1970-80 kirjojen Color me Season ja Color me Beautiful (Tämä Kaunistu väreillä kirja tuli itsellekin tutuksi ala-asteella) tullessa markkinoille. Ja näissä yhteyksissä mainitaan usein taiteilija Albert Munsell jonka väriteoriaan värianalyysit perustuvatkin tietyllä tapaa.

Joten miten ennen tätä valittiin pukujen värejä yms. Tähän muutama pohdinta tässä postauksessa.


Meikit ja värit

Max Factor keksi koko termin "make-up eli meikki" ja alkuaan kehitti meikkejä elokuva-alalle . Ja toi myös meikit ihan tavallisten ihmisten saataville.
Tämä johti siihen että hän kehitti myös eräänlaisen väriharmonia-opin jonka perusteella ihmiset jaettiin kylmiin ja lämpimiin. Max Factor itseasiassa teki eräänlaisia "värianalyysejä" jo 1940-luvun tienoilla ilmaiseksi meikkistudiossaan, luonnollisesti hyötyen siitä että ihmiset ostivat samalla itselleen sopivia meikkivärejä mutta he saivat samalla myös muutaman värivinkin pukeutumiseen.

Meikit ja värianalyysit liittyvät
 vahvasti yhteen


Taide ja värianalyysit

Taiteesta mainitsin jo Albert Munsellin jonka värioppia käytetäänkin värien tunnistamisessa. Eli värien valoisuus, täyteläisyys ja sävy muodostavat pohjan jokaiselle värianalyysille kun etsitään niitä parhaiten sopivia värejä.

Jo 1800-luvulla tosin maailmalla isommat sanomalehdet neuvoivat naisia etsimään avukseen taidemaalarin helpottamaan pukeutumisen värien valintaan. Onko tästä oikeasti apua?
Itseasiassa taiteilijat viettävät suurimman osan aikaansa juuri värien parissa josta on paljon apua värisävyjen erottamisessa. Eli taiteilija näkee helposti ihosi pohjasävyn ja pystyy sillä lailla tekemään ehdotuksia sopivista väreistä joten ei nyt ihan huono ajatus siihen aikaan.

Olen itsekin pienestä pitäen piirtänyt, tehnyt koruja ja nykyään harrastuksiini kuuluu myös maalaus. Jatkuva värien kanssa työskentely itseasiassa laajentaa värisävyjen määrää jonka pystyt erottamaan ja taide on ainakin omalta osaltani auttanut myös värien ymmärtämisessä.



Mekkojen värien valinta

Muoti on jo pitkään vaikuttanut pukeutumiseen. Entisaikoina kuninkaallisia seurattiin trendien edelläkävijöina ja nykyään julkkiksia.

Sanomalehdet olivat entisaikaan se paikka mistä löysi neuvoja kauden trendiväreistä ja myös hieman neuvoja millaisia värejä kannattaa valita.

Neuvot olivat tosin suhteellisen yksinkertaisia tyyliin:" Tällä kaudella punaverikköjen kannattaa valita upeaa vaaleaa sitruunankeltaista."
Eli näissä neuvoissa painopiste oli selkeästi hiusväreissä eikä niinkään kokonaisuudessa.




Värit ovat siis kiinnostaneet ihmisiä jo kautta aikojen. Varsinaiset kankailla tehtävät värianalyysit todellakin tulivat muotiin kahdeksankymmentäluvulla mutta sitä aiemminkin ihmiset ovat pohtineet mitkä värit sopivat kenellekin.

Ja jos omat värisi ovat vielä selvittämättä niin kannattaa käydä katsomassa etävärianalyysien uusittu hinta. Kaikkiin värianalyyseihin saa vielä tämän vuoden loppuun asti meikkioppaan värityypillesi kaupan päälle.

Kiitos sinulle tästä vuodesta ja oikein kaunista joulun aikaa!









tiistai 5. joulukuuta 2023

Stressittömiä paketteja jouluun

 Joulu lähenee jo hurjaa vauhtia, tai ainakin minusta tuntuu siltä. Ja joululahjojen valinta läheisille ja tutuille alkaa olla käsillä.

Joten mitä kannattaa huomioida stressittömiä paketteja varsin, etenkin jos ei tiedä vastaanottajan vaatekoosta mitään? 

Mukana on *merkillä* varustettuja affiliate-linkkejä.



Oman elämänsä lumikunigattarelle

Pelkistetyn tyylin ystäville ja niille joille talvi on ominta aikaa kannattaa panostaa sesongin mukaisiin asusteisiin. Koruihin joissa on minimalistinen muotoilu mutta silti talvista tunnelmaa.

Korut joissa vastaanottajan mittoja ei tarvitse tietää ovat aina parhaita kuten korvakorut, riipukset yms. Kannattaa kuitenkin huomioida se minkä väristä metallia lahjan saaja pitää sekä hieman mitä tyyliä olet hänellä aiemmin huomannut.

*Kalevala korun Lumikukka-sarja*




*Lumihiutaleet* sopivat aina talven juhliin

Vilukissoille

Talven lämpimät asusteet ovat hyvä lahjaidea henkilölle joka kaipaa aina lämpöistä ylle. Pehmoiset sukat, lämpimät kaulahuivit ja hanskat se lapaset muodostavat hyvän lahjaidean tälle henkilölle, sillä ne eivät vaadi hänen kokojensa tietämistä niin paljon. Ainoastaan sukissa täytyy tietää suunnilleen jalan koko.
Neutraalit värit ovat aina hyvä valinta ellet varmasti tiedä lahjansaajan olevan värien ystävä.
Kaulaliinoissa ja lapasissa kannattaa ehkä vähän tarkkailla minkä väristä takkia, käsilaukkua tai vaikka kenkiä hän pitää. Musta on suomalaisille se yleisin takin väri vaikkei se nyt ihan oikeasti kaikille meille ole edes eduksi, silloin joku hänelle sopiva väri kaulaliinaksi tasapainottaa mustan vaikutusta kasvoihin. 

*Lämpöinen kaulahuivi* Bubbleroomilta





Ihanan väriset *lapaset* Bubbleroomilta

Lahjakorttien lumoa

Lahjakortit ovat kätevä tapa muistaa sellaista ihmistä jolla on varma oma tyyli, sillä silloin on oikeasti vähän hankalampi muistaa onnistuneella lahjalla joka osuu täsmälleen nappiin.

Lahjakorttien valinnassa esim. kauppoihin kannattaa vähän tehdä salapoliisi työtä ja selvittää mistä hän tekee vaateostoksensa normaalisti. Tai sitten valita jokin nettipaikoista kuten Zalando jossa on niin monta eri tyyliä edustettuna että jokaiselle löytyy jotain.

Ja jos lahjansaajalle joku arvo on tärkeä kuten ympäristöystävällisyys, suomalainen käsityö tms. niin se kannattaa myös huomioida.



Muistathan muuten että voit myös ostaa minun palveluitani myös lahjaksi. Etävärianalyyseissä  esim. on uudistetut hinnat, käy katsomassa ja ylläty iloisesti. 
Jokaiseen värianalyysiin saa vielä 31.12.2023 asti meikkioppaan kaupan päälle.





Paikkakunta ja pukeutuminen?

 Tämä asia on tullut nyt toistuvasti omassa tuttavapiirissä esiin eli onko sillä vaikutusta pukeutumiseesi missä asut? Pohdintaa stylistin n...