maanantai 14. joulukuuta 2020

Muista jouluna myös itseäsi

 Joulu on antamisen ja saamisen aikaa, täynnä kiirettä ja touhuamista. Pitää ostaa lahjat, koristella koti, siivota, tehdä ruokaa ja leipoa yms. Sitä on siinä helppo unohtaa itsensä siinä tohinassa. Mutta entä jos tänä jouluna muistat myös ottaa aikaa myös itsellesi? 



Aikaa itselle

Ota aikaa myös itsellesi, se on ihan yhtä tärkeää kuin mikä tahansa muukin minkä merkitset kalenteriin. Tee jotain mitä oikeasti haluat tehdä, oli se sitten vaahtokylpy kaikessa rauhassa, kynsien lakkaus, metsäkävely, tai vaikka kirjan lukeminen. Jotain mikä tuottaa sinulle iloa ja nautintoa. Saat vähän akkujasi ladattua ja omat hermot kestää paljon paremmin joulustressiä kuin siinä vaiheessa että paahdan vain töitä ja joulun järjestelyä. 




Ole lempeä itsellesi

Jos sinusta tuntuu että sinusta kuoriutuu ennen joulua sisäinen perfektionisti niin voi olla aiheellista ottaa tänä vuonna vähän lempeämpi asenne itseään kohtaan. Joulun tunnelmaa ei todellakaan pilaa se että tänä vuonna piparitalo on vähän vinossa, koristeet eivät ole suorassa ja lahjanarutkin unohtuivat kauppaan. Loppujen lopuksi joulun tunnelma syntyy ihan muusta kuin täydellisyyden tavoittelusta.
Muista myös ottaa apu vastaan jos sitä tarjotaan ja myös pyytää apua sitä tarvitessasi. Sinun ei itse tarvitse aina tehdä kaikkea vaan voi antaa myös muille mahdollisuus osallistua.



Lahja myös itsellesi

Muista itseäsi myös lahjoissa tänä jouluna, ne voivat olla myös aineettomiakin. Minulla ainakin on itsellänikin tapana aina muistaa muita mutta sitten itselle ostaminen ei olekaan niin helppoa. Sitä ajattelee että en minä niin tarvitse, ja muiden muistaminenhan tässä on tärkeintä. 
Tästä puhuen ajattelin kirjoittaa tähän yhden jutun omasta lapsuudestani. Koko lapsuuden äitini on rakentanut meillä joulun, siivonnut koko talon joulukuntoon, laittanut ruuat yms. Sitten kun hän meni töihin pikkuveljeni tultua isommaksi hän teki kaiken tämän työpäivänsä jälkeen. Ja hän osti aina kaikille meistä lahjoja ja tietysti myös isälleni. Jotenkin jäi pahasti mieleeni kun aattoa vietettäessä kuulin isän sanovan äidilleni että olisitko sinäkin muka jotain kaivannut?
Joten joulu on myös saamisen aikaa, palkitse itseäsi menneestä vuodesta. Anna myös itsellesi tunnustusta ja kiitosta sillä sinä todellakin olet sen ansainnut.


Toivotan sinulle oikein rauhallista joulun odotusta ja muista hemmotella myös itseäsikin.

Mitä suunnitelmia sinulla on jouluksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Paikkakunta ja pukeutuminen?

 Tämä asia on tullut nyt toistuvasti omassa tuttavapiirissä esiin eli onko sillä vaikutusta pukeutumiseesi missä asut? Pohdintaa stylistin n...