tiistai 20. heinäkuuta 2021

Tilannetaju pukeutumisessa

 Onko pukeutumisetiketit jo muinaisia eivätkä enää vaikuta nykypäivään?

Pohjana tälle postaukselle on iltapäivälehdissä paljon uutisoitu ilmiö, eli saako mekossa mennä metsään?




Nykyajan keksintö?

Itseasiassa housut on naisilla nykyajan keksintö ja ensimmäiset housut tulivat työvaatteiksi 1920-1930 luvuilla mutta yleistyivät muoti-ilmiöksi vasta 1960-1970 luvuilla.
Joten todennäköisempää on että isomummot olisivat ennemmin katsoneet paheksuen housujen käyttöä metsässä. 
Hameet ja mekot on itseasiassa aika viileät ottaa metsäreissulle mukaan, itsekin olen teininä käyttänyt niitä varsinkin metsässä.



Käytännöllisys?

Hameet ja mekot ovat sinäänsä yhtä käytännöllisiä kuin housutkin. Mutta itseainakin jättäisin hameet suosiolla metsässä rämpimisestä pois. Koska oikeasti risut repivät sääret, joten housut on hyvä suoja niitä vastaan. Hameen helmat jäävät myös itsellä helpommin kiinni risuihin ja muuhun, joten olisin kyllä vähän harmissani huomatessani uuden hameen helman purkautuneen. 
Ja sitten on tietysti tahrat. Oletko yrittänyt poistaa mustikkatahraa, ruohotahraa tai vaikka läimäisemääsi hyttystä mekosta? Samat tahrat tulevat tietysti housuihinkin,
Tietysti löytyy luonnonlapsia, joiden vaatteet näyttävät ihan yhtä hyviltä kuin ennen metsäreissuakin, kadehdin teitä. :)



Vaikka oma tyyli on tärkeää mieti tilannetta

Omasta mielestäni tärkeintä vaatteissa on se miltä ne saavat sinut sinut tuntemaan olosi. Kauniiksi vai epävarmaksi..?
Mutta silti löytyy tilanteita ja paikkoja missä kannattaa myös huomioida tilannetaju pukeutumisessa. Huomioit esim. hautajaisissa kunnioittamalla hänen muistoaan pukeutumalla tummiin väreihin tai jätät valkoisen värin suosiolla morsiamelle ollessasi häävieraana.
Pukeutumalla tilanteen mukaan osoitat kunnioitusta tapahtumalle, itsellesi ja myös muille osallistujille.
Tämä siis ei tarkoita, että mietin kaikessa uskallanko pukeutua tähän, entä jos joku pahastuu tms.
Siisti tilanteesen sopiva pukeutuminen sopii joka paikkaan. Esim. vaikka kuntosali, et varmaan koskaan tulisi menneeksi sinne pukeutuneena iltapukuun vaikka se olisikin siistiä pukeutumista. Vaan valitsisit urheiluvaatteet, koska niissä liikkuminen on yksinkertaisesti helpompaa ja ne ovat suunniteltu kyseiseen tilanteeseen.





Varsinaisesti mikään ei estä sinua menemästä metsään hameessa, jos itse sitä haluat. Käytännön kannalta kannattaa kumminkin varmaan jättää kalleimmat ja upeimmat hameet silti odottamaan niille sopivampia tilaisuuksia.
En kyllä missään nimessä tarkoita että kannattaa jättää "hienot" vaatteet kaappiin, koska pelkäät niiden menevän rikki tai tahriintuvan. Vaatteet on tehty elettäväksi ja niistä kuuluu nauttia, ikävintä on huomata, että ostamasi upea vaate on mennyt kaapissa pilalle, tai jäänyt pieneksi, koska sinä odotit sitä oikeaa tilaisuutta, jota ei ikinä tullutkaan.

Nauti vaatteistasi omalla tyylilläsi.

Opetan Verkkovalmennuksessani Löydä oma uniikki tyylisi juuri näitä asioita millä saat omasta tyylistäsi helposti sellaisen mikä toimii sinulla, sinun arjessasi ja vartalollasi. 

Mitä mieltä sinä olet, metsä ja mekko, in vai out?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Paikkakunta ja pukeutuminen?

 Tämä asia on tullut nyt toistuvasti omassa tuttavapiirissä esiin eli onko sillä vaikutusta pukeutumiseesi missä asut? Pohdintaa stylistin n...