tiistai 11. huhtikuuta 2023

Vaatevaraston kevätsiivous

 Kevät ja lämpö alkavat olla täällä joten sehän tarkoittaa myös kevyempien vaatteiden esilleottoa.

Tässä postauksessa annan sinulle neuvot millä otat vaatekaapin hallintaasi kesää varten. Sinun on tämän jälkeen helppoa ottaa lämpimämmistä sesongeista ilo irti ja nauttia siitä ettei vaatevarasto enää aiheuta ongelmia.



Käy samalla koko vaatevarasto läpi

Tiedetään, tämä ei kuulosta hohdokkaalta vaan isolta urakalta. Mutta lupaan että siitä on iso hyöty kun samalla käy koko vaatevaraston läpi sesongin vaihtuessa.

Kun vaatevaraston samalla hoitaa kuntoon niin tämä säästää aikaa, rahaa sillä tiedät mitä tarvitset ja mitä sinulla on yllin kyllin. Sekä et kanna samalla turhaa painolastia vaatevarastossa, mutta tästä lisää myöhemmin.

Eli ota vaikka kaikki yhdestä kaapista ulos ja ala lajittelemaan. Kaikkea ei tarvitse yhden päivän aikana hoitaa mutta välistä sitä pääsee järjestelyn makuun ja homma sujuu kuin itsestään kun laittaa hyvää musaa soimaan tai vaikka kutsuu ystävän mukaan makutuomariksi.


Varastoon menevät

Vaatteiden varastointi kannattaa varsinkin jos sinulla on vain pienet tilat vaatteillesi. Toimivan vaatekaapin suhteen hyvä suhde on 80% käytössä ja 20% juttuja joita käytät harvemmin.
Silloin vaatvarasto säästää aikaasi kun sinun ei tarvitse käydä läpi kymmeniä villapaitoja löytääksesi yhden ihanan kesätopin.

Kun laitat lämpimämpiä talvivaatteita säilöön niin samalla kannattaa huolehtia että ne ovat suoraan käyttöönotto kunnossa, puhtaita, harjattuja , nypyttömiä ja siistejä. Silloin säästät aikaa syksyllä kun alat etsimään lämmintä ylle.

Jos tiedät olevasi vilukissa ja kaipaavasi lämmintä välillä myös kesäiltoina ja sadepäivinä niin kannattaa jättää jotsin siihen sopivaa myös helposti saataville.



Karsiminen kannattaa

Se on jo selvää että rikkinäisiä ja huonokuntoisia vaatteita ei enää kannata säilyttää (no yhdet lempparit kotikäyttöön on kyllä sallittua jos välttämättä haluat).

Mutta entä jos sanoisin että suurin osa vaatteistasi kuuluisi olla sellaisia joissa tunnet olosi kauniiksi ja itsevarmaksi? Jotka tuovat sinulle hyvää energiaa ja joita on ilo yhdistellä?

Jos sinulla on hyvä suhde vaatevarastoosi niin tämäkin kuulostaa varmaan hyvältä. Silloin kun sinulla on vähän huonompi suhde omaan pukeutumiseen niin aiempi toteamus saattaa jopa ärsyttää ja tuntua ahdistavalta.

Tarkoitus oli herättää sinut miettimään oman vaatevarastosi sisältöä, eikä karsia kaikkea pois. Älä siis huolehdi. Ei oikeasti voi odottaa että hypit innosta jokaisen teepparin, farkun tai legginsien kanssa.
Mutta pointtini onkin tämä. Älä pidä vaatekaapissasi mitään mikä saa sinut tuntemaan olosi huonoksi tai rumaksi. 

Sillä sinulla on oikeus tuntea olosi hyväksi omassa tyylissäsi ja vaatteissasi. Oli se sitten kesämekko ja sandaalit tai crocsit haalareilla. Tärkeintä on että sinä tunnet olosi hyväksi vaatteissasi, sillä se hyvä olo näkyy aina ulospäin.

On järjetöntä ottaa joka päivä ylleen vaatteet joissa et tunne oloasi hyväksi tai ainakin kohtalaisen hyväksi vaan päinvastoin. Jos sinulla on ongelmana että mikään ei tunnu hyvältä vaatevarastossasi niin kannattaa silti lähteä käsittelemään ongelmaa ja etsimään vaikka vain yhden asian mistä pidät itsessäsi ja alkaa korostamaan sitä. Silloin pikkuhiljaa siirryt mieluummin etsimään vaatteita joista pidät ja joissa tunnet olosi upeaksi.

Hyvä olo näkyy aina ulospäin

Vinkit loppuun

  • Laittaessasi vaatteita takaisin kaappiin niin selkeä jaottelu kannattaa. Pitkähihaiset yhteen pinoon ja topit toiseen. Caprit ja shortsit yhteen ja hameet toiseen jne.
  • Laita ne vaatteet joita tiedät käyttäväsi useammin helpoimmin saataville

  • Yhdenmukaiset henkarit, säilytyslaatikot jne. tekevät vaatekaapista heti siistimmän näköisen

  • Samalla kun siivoaa vaatevarastoa niin tee myös ostosuunnitelma jos huomaat että sinulta selkeästi puuttuu jotain juttuja mitä tarvitset. Näin tiedät pitää silmäsi auki käydessäsi kaupoissa ja takuulla löydät haluamasi

  • Poimi aina vallitsevista muoti-ilmiöistä ne jutut mitkä koet omaksesi tai sopivat sinun olemassa olevaan vaatevarastoosi. Näin tyylisi pysyy yhtenäisenä mutta se silti kehittyy samalla ja pysyy ajantasalla

Siinä minun vinkit kevätsiivoukseen. Mikä on sinun suosikkisi pukeutumisen vuodenajoista?













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Värit jotka vanhentaa?

 Törmäsin netin selailussa artikkeliin väreistä jotka vanhentaa. Artikkelissa mainittiin stylistien paljastaneen 5 väriä jotka muka vanhenta...