tiistai 3. tammikuuta 2023

Uuden vuoden tavoitteet tyylillesi

 Vuosi vaihtui ja nyt mennään jo tammikuuta. Se yleensä tarkoittaa uuden vuoden lupauksia (itse tykkään mieluummin käyttää sanaa tavoitteita) ja uusia alkuja.

Entä jos tänä vuonna tekisitkin tavoitteet myös omalle tyylillesi? En tarkoita sitä että jouluherkutteluiden jälkeen tulee yleensä aloitettua painon pudotus joten tavoitekoko xs siintää näkyvissä.

Vaan pikemminkin entä jos 2022 olikin viimeinen vuosi kun aloitat päiväsi täpötäyden vaatekaapin edessä pohtien ettei sinulla ole mitään kivaa päällepuettavaa, tai koet ahdistusta kun joudut tapaamaan uusia ihmisiä johtuen siitä miten pukeudut?

Tässä postauksessa kerron sinulle miten määrität omat tavoitteesi ja miten oikeasti saat ne tänä vuonna toteutettua.


Selkeät tavoitteet luovat perustan

Kannattaa kirjoittaa omat tavoitteensa ylös, ihan jo senkin takia että vuoden lopussa on hauska palata omiin tavoitteisiinsa ja huomata niiden toteutuneen vaikka olisitkin ne jo unohtanutkin.

Tässä muutama kysymys herättelemään sitä mitä tavoitteesi voisi olla:
  • Mikä oli viime vuonna juttu joka ärsytti sinua eniten tyylissäsi/vaatevarastossasi?

  • Mikä oli pukeutumisessasi se juttu mihin olit eniten tyytyväinen? Esim. joku ostos, siivosit vaatehuoneen katosta lattiaan, opit käyttämään värejä tms..

  • Miten haluaisit kehittyä tyylillisesti tänä vuonna? 

  • Oletko tyytyväinen omaan vaatevarastoosi?

  • Pukeudutko niinkuin paras mahdollinen versio itsestäsi? En tarkoita tällä jootain tiettyä tyyliä sillä meillä jokaisella on oikeasti oma persoonallinen tyylinsä. Kaikkien paras tyyli ei todellakaan ole designer jakkupuvut ja korkokengät, onneksi sillä maailma tarvitsee juuri sinua ihan omana itsenäsi.


Tavoitteiden toteutus

Pelkät tavoitteet eivät vielä (aina) vie sinua tavoitteeseen. Mutta kun suunnittelet pieniä parannusaskelia jotka vievät sinua kohti unelmiesi tyyliä ja vaatevarastoa jota sinä rakastat.
Niiden ei todellakaan tarvitse olle suuria askelia jotka vievät aikaa ja rahaa vaan sellaisia mitä oikeasti pystyt toteuttamaan. 

Kannattaa miettiä vaikka välietappeja kuten vaikka jos tunnet olosi todella epämukavaksi mekoissa mutta olet aina halunnut opiskella käyttämään niitä. Välietappi voisi olla vaikka käyttää niitä kotona, yhdistellä niitä vaikka omiin lempipaitoihisi jotta olosi alkaisi tuntua niissä mukavalta. Keväällä käyttää niitä vaikka legginsien kanssa käydessäsi kaupassa ja kesällä voisit jo oikeasti toteuttaa tavoitteesi ja mennä terassille kesämekossa tuntien olosi itsevarmaksi ja kauniiksi.

Hyvä olo vaatteissasi näkyy aina ulospäin

Muutamia ehdotuksia miten saavutat tavoitteitasi:

  • Haluat hankkia jonkun isomman investoinnin ostoksen, vaikka designerlaukun. Silloin kannattaa oikeasti aloittaa säästäminen, sanotaan vaikka että säästät 10prosenttia laukun hinnasta kuukausittain. Olet kymmenessä kuukaudessa säästänyt laukun hinnan ja kannattaa aina myös vertailla hintoja ja pitää silmällä tarjouksia.

  • Haluaisit oikeasti alkaa tuntemaan olosi hyväksi omassa vartalossasi etkä tuntea oloasi epävarmaksi ulos astuessasi. Ala kiinnittää enemmän huomiota omiin hyviin piirteisiisi. Valitse yksi ja korosta sitä viikon ajan, seuraavaksi viikoksi ota jokin toinen piirre mukaan. Näin oikeasti vuoden lopussa sinä olet jo unohtanut jo omat epävarmuutesi.

  • Haluat vaatevaraston jossa kaikki saa näyttämään sinut upealta? Silloin kannattaa tutustua omiin väreihisi ja vartalotyyppiisi, kun yhdistät nämä kaksi niin tyylisi on suunniteltu siihen että se korostaa sinun omia parhaita piirteitäsi.

  • Haluaisit mahdollisimman helpon vaatekaapin ja säästää aikaa aamulla? Silloin kannattaa tutustua kapselivaatevarastoon tai ainakin aloittaa tapa suunnitella viikon asut valmiiksi sunnuntaina. Muutenkin se että karsit pois turhaa säästää oikeasti paljon aikaa kun muuten ottaisit sen ihanan valkoisen paidan päälle huomataksesi töissä siinä edelleen olevan sen pienen ruskean tahran joka ei enää lähde pesussa.




Teetkö sinä tavoitteita aina uudelle vuodelle? 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Paikkakunta ja pukeutuminen?

 Tämä asia on tullut nyt toistuvasti omassa tuttavapiirissä esiin eli onko sillä vaikutusta pukeutumiseesi missä asut? Pohdintaa stylistin n...